Alustava reittisuunnitelma

Alustava reittisuunnitelma

tiistai 25. kesäkuuta 2013

25.6 Nynäshamn Ruotsi

Tämän päivän etappi kestää noin kahdeksan tuntia.
Perillä klo 18:10. Maileja 55 ja 8 tuntia. Todella hieno satama, hyvät palvelut. Kalakaupassa jo käyty ja lohta, vuohenjuustoa, katkarapuja ja suklaatryffeleitä ostettu. mmm... Rannalta lähtee myös juna Tukholmaan, jos vaikka on tarpeita siellä piipahtaa.
 Hieno on satamamaksukin, 32euroa eikä sisällä sähköä! Tämänhetken ennätys Jasmiinalla satamamaksuissa. No, Jasmiina pärjää omavaraisesti muutaman vuorokauden joten sähköstä ei viitsi turhaan maksaa. Huomenna sulakeostoksille, rannasta löytyy kuulemma hyvinvarusteltu Båttilpehööri putiikki, aamulla nähdään kuinka hyvin varusteltu on.
Nynäshamnissa eskaaderi jakautuu kahtia. Ohta, Penelope, Elisabeth ja Sirius jatkavat matkaansa kohti Tanskaa rannikkoa pitkin. Merineppis ja Jasmiina kulkevat Tanskaan Götan kanavan kautta. Pyrimme tapaamaan taas Tanskassa josta kotimatka sitten yhdessä takaisin.






maanantai 24. kesäkuuta 2013

24.6 Stora Nassa Ruotsi

Lähtö Mariksesta klo 10.00. Tuuli 4-5m/s. Päämääränä St Nassa skärgård joka on Tukholman ulkosaaristoa luonnonsuojelu aluetta. Matkaa n. 50 merimailia ja aikaa menee arviolta 7-8 tuntia.











Perillä uimista ja kauniista maisemista nauttimista.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

23.6 Maarianhamina - Eskaaderi koossa

Kastelhomasta Maarianhaminaan ajoa 1.45h, tuuli 4m/s ja aurinkoista. Ohjelmassa jääkaapin täyttö ja yhdessäoloa. Eskaaderin loputkin osallistujat saapuivat yhdessä Maarianhaminaan.
Näin Ohta, Penelope, Elisabeth, Sirius, Merineppis ja Jasmiina kaikki koolla.



perjantai 21. kesäkuuta 2013

21.6.2013 - Juhannus

21.6.2013
Eskaaderille lähtijät Jasmiina ja Merineppis kokoontuivat juhannuksen viettoon Ahvenanmaan Kastelholmaan. Muiden venekuntien saapuessa myöhemmin Maarianhaminaan.


perjantai 25. tammikuuta 2013

Edessä vuorovettä ja ihania venevesiä

Kesän 2013 pitkä eskaaderi

- Lähdethän mukaan!
 
Yhdistyksen piirissä on suunnitelmissa pitkä eskaaderi tulevana kesänä. Nyt on tarkoitus tehdä vaativa matka Pohjanmerelle tutustumaan kokonaan erilaiseen veneilymaailmaan. Matka täyttää osittainkin suoritettuna yhdistyksen pitkän matkan jäsenyyskriteerin.
                                                                                                       
Aloite on tällä kertaa tullut vakiintuneen jäsenistön ulkopuolelta mm. edellisen kesän Höga Kustenin kävijöiltä. Allekirjoittaneelta on myös tiedusteltu mahdollisuutta päästä tutustumaan vuoroveteen ja sen vaikutukseen veneilyyn. Eskaaderi on kaikille avoin ja kriteerit täyteen saavilla on oikeus eskaaderin jälkeen hakea yhdistyksen jäsenyyttä.
 

Kielin kanavasta läpi ja kohti pohjoista

Nyt on olemassa vakaa alustava suunnitelma tällaisen marinerieskaaderin järjestämiseksi. Kyseessä olisi rungoltaan 5 viikon matka ja se veisi Tanskan länsirannikolle. Menisimme Ruotsin rantaa alas ja Tanskan eteläsaariston kautta Kieliin. Sieltä NOK pitkin Pohjanmerelle - mahdollisesti historiallista Eider -jokea käyttäen. Pohjanmeren osuus on avoin ja ankara ja siellä kohtaamme vuoroveden ja meille hyvin eksoottisen ihania väyliä ja paikkakuntia. Nousisimme Tanskan rannikkoa pitkin vähintään Thyborønnin kohdalle missä ratkaistaan kierrämmekö Skagenin vai menemmekö Limfjordenia pitkin Kattegattiin. Paluu tapahtuu Juutinrauman kautta ja menomatkan kaltaisesti Ruotsin rantaa pitkin kotiin.
 

Joustava aikataulu ja reititys

Eskaaderi toteutetaan joustavana siten, että itse kukin voi muunnella matkastaan itselle sopivan ja silti hyödyntää eskaaderin edut mahdollisimman laajasti. Tulee olemaan mahdollista ajaa kimpassa samaa nopeusluokkaa olevien veneiden kanssa kukin luokka hieman omalla ohjelmallaan. Aikataulua voi modifioida ja kulkea pienryhminä hieman aikatauluja mukaillen. Mutta eskaaderista voi myös irrottautua ja palata omaan tahtiin kotiin mikäli aika tai muut syyt niin edellyttävät. Jäsenyysehdothan täyttyvät jo Ruotsin jälkeen.
 

Valmennuskurssi 16.3.

Eskaaderin valmisteluja tuetaan järjestämällä perinteinen kaikille avoin matkaveneilykoulutus 16.3. tapahtumapaikka on Humallahden Venekerhon klubitila Helsingissä. Samana viikonloppuna tiloissa järjestetään muita veneilyalan kursseja. Näihin marinerit voivat osallistua HVK:n vieraina. Kursseista tiedotetaan myöhemmin lisää.
 

Valmistelu alkaa jo

Tarkemmat yksityiskohdat eskaaderista sovitaan osallistujien kesken siten, että aikataulu saadaan linjattua venenäyttelyyn mennessä ja mahdollisimman monet muut yksityiskohdat ennen matkan alkua. Toteutusajankohta on tärkein päätettävä asia jotta osallistujat voisivat järjestää lomansa.
Tarkoitusta varten pyydetään asiasta kiinnostuneita marinereita ilmoittautumaan allekirjoittaneelle mielellään sähköpostilla siten, että omat ajatukset ja toiveet samalla tulisivat kirjatuiksi. Pidämme jo tammikuussa ensimmäisen sähköisen palaverin asioista ja jatkamme kommunikointia pitkin alkuvuotta. Porukan tapaaminen on Utössä, vuosikokouksessa ja koulutustilaisuudessa 16.3.
 

Kaikki mukaan

Marinereita toivotaan mukaan nauttimaan mukavasta ja kiintoisasta eskaaderista ja olemaan tarvittaessa tulokkaiden tukena. Tästä eskaaderista tulee aikaisempien veroinen, mielienpainuva kokemus ja ilon aihe.
- Lähdethän mukaan!
 
Klasu Salkola
 
klaus@salkola.eu
+358400385530